Kielikoulutus kriittisessä pisteessä

Tapahtumassa alustivat SUKOLin puheenjohtaja Outi Vilkuna, saksan kielen professori Leena Kolehmainen Helsingin yliopistosta ja englannin kielen yliopistonlehtori Lea Meriläinen Itä-Suomen yliopistosta. Tapahtumassa järjestettiin myös kansanedustajien paneelikeskustelu, johon osallistuivat Mari Holopainen, Anette Karlsson, Pia Lohikoski, Mira Nieminen ja Henrik Wickström. Paneelin vetäjänä toimi SUKOLin hallituksen jäsen Leena Pulli.

SUKOLin kannanotto kielipolitiikan tulevaisuuteen Suomessa

Suomalainen kielikoulutus on saavuttanut kriittisen taitepisteen. Olemme tilanteessa, jossa maamme kielivaranto ja kielellinen huoltovarmuus murenevat silmiemme edessä, ellei koulutuspoliittiseen ohjaukseen tehdä nopeita, sitovia ja strategisia ratkaisuja. Jos kehitykseen ei puututa nyt, kyseessä ei ole vain yksittäisten oppiaineiden heikkeneminen, vaan vakava uhka Suomen kansainväliselle kilpailukyvylle ja koulutukselliselle tasa-arvolle.

Tarkasteltaessa kielivalintojen nykytilaa Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen ja tuoreimman Visioraportin valossa kuva on pysäyttävä:

Alakoulussa pakollisen ensimmäisen A1-kielen tarjonta on lähes täysin yksipuolistunut englantiin. Lukuvuonna 2023–2024 noin 90,8 % 1. luokan oppilaista valitsi A1-kielekseen englannin. Vaikka 1. luokalla alkavan varhennetun A1-kielen tavoitteena oli monipuolistaa kielivalintoja, kunnat ovat valinneet lähes poikkeuksetta englannin. Englannin osuus ensimmäisenä vieraana kielenä on pysytellyt yli 90 prosentissa. Esimerkiksi espanjaa A1-kielenä opiskeli koko ikäluokasta vain noin 330 oppilasta.

Muita kieliä – kuten saksaa, ranskaa tai venäjää – opiskelee vain murto-osa ikäluokasta. 5. luokalla alkavan valinnaisen A2-kielen opiskelu on romahtanut 1990-luvun lopun yli 40 prosentista nykyiseen noin 25 prosenttiin ikäluokasta. Saksaa opiskelevien määrä on laskenut erityisen jyrkästi. Tällä hetkellä vain puolet maamme kouluista edes järjestää A2-kielen opetusta. Vielä vuonna 1997 A2-kieltä opiskeli yli 40 % viidennen luokan oppilaista, kun tällä hetkellä osuus on romahtanut 25 prosenttiin.

Yläkoulussa B2-kielen opetusta järjestää enää noin 25 % kouluista, mikä tarkoittaa, että vain noin 8,5 % ikäluokan oppilaista voi tosiasiallisesti osallistua sen opetukseen.

Perusopetuksen päättäneistä oppilaista noin 80 % opiskelee nykyisin vain yhtä vierasta kieltä (englantia) toisen kotimaisen kielen lisäksi. Vain noin viidennes opiskelee kahta vierasta kieltä.

Tämä peruskoulussa alkanut kehitys heijastuu suoraan toiselle asteelle ja korkeakouluihin:

Lukio: Saksan ja ranskan ylioppilaskirjoittajien määrät ovat enemmän kuin puolittuneet jokaisella vuosikymmenellä 1990-luvulta alkaen. Keväällä ja syksyllä 2024 pitkän saksan kirjoitti vain 423 ja ranskan 298 ylioppilasta.

Ammatillinen koulutus: Muiden kuin englannin opiskelu on käytännössä nollapisteessä (esim. saksa 0,2 %, ranska 0,2 %, venäjä 0,6 %).

Korkeakoulutus ja asiantuntijuus: Yliopistojen hakijamäärät ovat pienentyneet, oppiaineiden resursseja on leikattu, ja kielialan korkein asiantuntijuus uhkaa kadota Suomesta. Samalla kaikkien muiden alojen korkeakouluopiskelijoiden kielitaito jää usein alkeistasolle, mikä heikentää valmiuksia toimia kansainvälisissä tehtävissä. Suomea uhkaa asiantuntijapula diplomatiassa, vientiteollisuudessa ja kansainvälisissä järjestöissä. Esimerkiksi EU-tehtäviin rekrytoidaan suomalaisia tällä hetkellä puolet vähemmän kuin maamme väestöosuus edellyttäisi – pääsyynä on yksipuolistunut kielitaito.

Miksi kyseessä on kansallinen kriisi?

Kokonaisturvallisuus ja kielellinen huoltovarmuus: Kriisitilanteissa, geopolitiikassa, diplomatiassa ja tiedustelussa luotettavaa tiedonhankintaa ja syvällistä kulttuurista analyysia ei voida jättää pelkän tekoälyn tai englanninkielisten käännösten varaan. Geopoliittinen ympäristö vaatii, että maassamme on riittävästi asiantuntijoita, jotka ymmärtävät eri alueiden kieliä, historiaa ja valtapoliittisia vivahteita ilman välikäsiä. Kielellinen huoltovarmuus tarkoittaa kykyä toimia itsenäisesti kaikilla kansainvälisillä kentillä ilman ulkopuolista riippuvuutta.

Suomen kansainvälinen edustus ja vaikutusvalta: Kielivarannon kaventuminen nakertaa suoraan Suomen kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksia. Esimerkiksi EU-elimissä ja kansainvälisissä järjestöissä suomalaisia rekrytoidaan asiantuntijatehtäviin parhaillaan puolet vähemmän kuin maakiintiömme edellyttäisi. Syynä on nimenomaan yksipuolinen kielitaito. Kun monikieliset verkostot päätöksenteossa vaativat ranskan, saksan tai muiden kielten sujuvaa hallintaa, suomalainen englantiin tukeutuva asiantuntija jää taka-alalle.

Vientiteollisuus ja taloudellinen suorituskyky: Suomen talous nojaa vientiin, mutta kauppaa ei käydä pelkästään englanniksi. Asiakkaan omalla kielellä toimiminen rakentaa luottamusta, jota ei voida saavuttaa konversiolaitteilla tai tulkeilla. Euroopan ja globaalien markkinoiden avautuminen edellyttää laaja-alaista kieliosaamista, ja kielitaidon puute muodostaa jo nyt reaalisen kynnyksen suomalaisten yritysten kansainvälistymiselle.

Tekoälyajan kognitiivinen osaaminen ja sivistys: Generatiivisen tekoälyn ja automaattisten kääntäjien aikakaudella tarvitaan edelleen ihmisen kriittistä ymmärrystä. Tekoäly kääntää sanoja, mutta ihminen ymmärtää kontekstin, kultturin ja rivien välissä olevat sävyt. Kielten opiskelu ei ole vain sanojen opettelua, vaan se kehittää kognitiivisia tulevaisuustaitoja: analyyttista ajattelua, joustavuutta, empatiakykyä ja luovuutta.

Nuorten motivaatio vastaan järjestelmän esteet

Haitallinen kehitys ei johdu lasten ja nuorten haluttomuudesta opiskella kieliä. Tutkimukset osoittavat nuorten arvostavan monipuolista kielitaitoa ja ymmärtävän sen arvon. Järjestelmä kuitenkin estää valinnat.

Alueellinen eriarvoisuus: Mahdollisuus opiskella kieliä määräytyy asuinpaikan mukaan. Tilastot osoittavat, että kielitarjonta on jakautunut maantieteellisesti erittäin epätasa-arvoisesti. Esimerkiksi saksan kieltä voi opiskella 57 prosentissa Pirkanmaan peruskouluista, mutta vain 17 prosentissa Keski-Pohjanmaan kouluista. Ranskan tarjonta keskittyy Uudellemaalle (42 %), ja Lapissa se on vain 7 %.

Kuntien talous ja ryhmäkoot: Kuntien asettamat korkeat minimiryhmäkoot (12–15 oppilasta) ja valinnaisaineiden keskinäinen kilpailu tappavat kieliryhmät ennen kuin ne edes alkavat.

Ohjauksen puute: Suomesta puuttuu valtakunnallinen vieraiden kielten strategia, minkä vuoksi kansallinen kielivarantomme on heitetty yksittäisten kuntien säästöpäätösten varaan. Tämä asettaa lapset eriarvoiseen asemaan heidän asuinpaikkansa ja perheensä taustan mukaan. Valtion ja kuntien on otettava vastuunsa siten, että opetuksen järjestämisen velvoittavuutta lisätään ja Suomeen luodaan valtakunnallinen vieraiden kielten strategia.

Jotta kieliasenteet ja kielten opiskelu saadaan korjattua, on aloitettava varhaiskasvatuksesta ja varmistettava katkeamaton kielipolku. Varhaisessa iässä tapahtuva myönteinen tutustuttaminen eri kieliin madaltaa kynnystä kielten opiskeluun, kehittää oppilaiden kognitiivisia ja empatiataitoja sekä murtaa myyttiä kielten opiskelun vaikeudesta. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa aloitettu kielisuihkutus sytyttää kipinän, mutta se sammuu nopeasti, jos peruskoulu ja toinen aste eivät tarjoa jatkuvaa ja sitovaa kielipolkua lähiopetuksena kieltenopettajan johdolla.

Nykyisellään varhain aloitettu kielipolku katkeaa usein perheen muuttaessa toiselle paikkakunnalle tai siirryttäessä alakoulusta yläkouluun ja toiselle asteelle, koska jatkoryhmiä ei perusteta. Meidän on luotava rakenteellisesti kestävä ja katkeamaton kielipolku, jossa varhaiskasvatuksessa aloitettu kieli kantaa aina toisen asteen opintoihin ja korkeakoulutukseen asti.

Oman äidinkielen opetus on kriittisessä roolissa. Vahva oman äidinkielen tai kotikielen hallinta luo pohjan kaikelle muulle oppimiselle, kielelliselle identiteetille ja useiden vieraiden kielten omaksumiselle. Eri taustoista tulevien oppijoiden oman äidinkielen tukeminen vahvistaa koko yhteiskunnan kielellistä pääomaa.

Ratkaisut

Ratkaisuksi esitämme Visioraportin pohjalta seuraavia toimenpiteitä:

1. Valtakunnallinen vieraiden kielten strategia: Suomeen on luotava pikaisesti strategia, joka ohjaa kielikoulutusta ennakoivasti esiopetuksesta korkeakoulutukseen asti.
2. Peruskoulun tuntijaon uudistaminen ja järjestämisvelvoitteen lisääminen: On siirryttävä hajanaisesta mallista valtakunnallisesti sitovaan ratkaisuun. Tavoitteena tulee olla, että jokainen peruskoululainen opiskelee kansallisten kielten lisäksi kahta vierasta kieltä lähiopetuksessa.
3. Kielipolkujen turvaaminen: Kielivalintojen perumisen pelisääntöjä on selkeytettävä ja ryhmäkokosääntöjä kohtuullistettava, jotta aloitettu kielipolku kantaa peruskoulun loppuun saakka.

Visioraportin esittämä visio on selkeä: jokaisen peruskoululaisen Suomessa tulisi opiskella lähitulevaisuudessa kansallisten kielten lisäksi kahta vierasta kieltä. Tämä edellyttää perusopetuksen tuntijaon uudistamista, valtakunnallista vieraiden kielten strategiaa ja kuntien velvoitteiden lisäämistä. Englannin kielen vahvaa asemaa ei tarvitse murentaa, mutta sen rinnalle on elvytettävä muiden vieraiden kielten osaaminen. Vain näin turvaamme Suomen sivistyksen, turvallisuuden ja menestyksen tulevaisuudessa.