Venäjänopettajien kesäakatemia
SUKOLin jäsenstipendiaatti osallistui koulutukseen Varsovan yliopistossa.
Venäjänopettajien yhdistyksessä mietimme kesän täydennyskoulutusta ja muistimme viimevuotisen stipendiblogin SUKOLin sivuilta. Varsovan yliopisto järjesti kesä–heinäkuun vaihteessa viidettä kertaa venäjän kielen opettajien kesäakatemian. Meitä suomalaisia opettajia lähti Varsovaan yhteensä viisi. Kurssille osallistui 17 opettajaa eri maista, Suomen lisäksi Puolasta, Saksasta, Virosta, Bulgariasta, Italiasta ja Unkarista. Osa työskentelee kouluissa, osa yliopistoissa, yksityisissä kielikouluissa tai ammattiin valmistavissa kouluissa. Suuri osa puhui venäjää äidinkielenään. Kurssi kesti viisi päivää, ja jokaiselle päivälle oli oma aiheensa. Opetus koostui vaihtelevasti luennoista ja toiminnallisesta osuudesta.
Maanantain aiheena olivat muun muassa muutokset venäjän kielessä ja kulttuurierot luokkatilanteessa. Moskovassa kääntäjänä työskentelevä Krzysztof Świrko esitteli käytännön esimerkein fonetiikassa ja kieliopissa tapahtuneita muutoksia ja uutta sanastoa. Kulttuurieroihin liittyvä esitys pohjautui suurelta osin Erin Meyerin teokseen The Culture Map. Keskustelimme myös omista kokemuksistamme opetustyössä. Vaikka me Suomessakin olemme tottuneet kulttuurieroihin opetusryhmissämme, tuli tässä esityksessä uutta asiaa ja tärkeä muistutus siitä, että opettajan pitää muistaa ottaa kulttuurierot huomioon. Maanantaina myös yliopiston kielikeskuksen johtaja ja yksi yliopiston apulaisrehtoreista kävivät tervehtimässä meitä ja esittelemässä Varsovan yliopistoa.
Tiistaina saimme varsin kattavan esityksen erilaisista tavoista opettaa suullista kielitaitoa. Osa oli tuttua, mutta mukaan tarttui uusiakin juttuja. Toki opettelimme itse opiskelijoiden roolissa. Tiistain opetuksesta vastannut Katerina Guzik-Kozlovskaja opettaa venäjää kielikeskuksen puolella. Hänellä oli käytössä muun muassa erilaisia pelejä, valmiita ja itsetehtyjä.
Keskiviikkoa odotin erityisesti, sillä silloin keskityimme videomateriaalien, lyhytelokuvien ja elokuvien käyttöön oppitunneilla. Päivän opetuksesta vastasi Natalia Kabiak Melbournen yliopistosta. Natalia on kirjoittanut oppikirjan elokuvien käytöstä oppitunnilla. Saimme päivän aikana valmiita tehtäviä eri elokuviin ja paljon hyviä ideoita ja vinkkejä. Ja nämä ideathan toki toimivat muidenkin kielten tunneilla elokuvia katsottaessa. Itseäni muistutin taas lyhytelokuvien käytöstä – netistä löytyy paljon kouluun sopivia.
Torstain aiheena oli tekoäly. Harjoittelimme ryhmissä ja parin kanssa erilaisten tehtävien tekemistä tekoälyn avulla. Ainakin sarjakuvan ja Canva-julisteen tekeminen tulevat heti käyttöön syksyllä. Uutena asiana oli myös mahdollisuus antaa äänikomentoja tekoälylle.
Perjantaina keskityttiin opettajan hyvinvointiin, stressinhallintaan ja työajan rajaamiseen. Tähän liittyi joogatuokio yliopiston sisäpihalla ja kävelyretki yliopiston kampuksella. Viikon tiivis yhdessäolo huipentui yhteiseen illalliseen vanhassa kaupungissa.
Viikon aikana tuli paljon käytännön vinkkejä omaan opetustyöhön, ja nämä kaikki ovat sovellettavissa venäjän lisäksi muihinkin kieliin. Oli antoisaa tutustua kollegoihin eri maista ja verkostoitua. Venäjänkielinen opiskeluympäristö teki hyvää omalle kielitaidolle, koska Venäjälle matkustaminen on viime vuosina ollut hankalaa, ensin koronarajoitusten ja sitten poliittisen tilanteen takia.
Kirjoittaja Maria Aalto on yksi SUKOLin vuoden 2026 jäsenstipendin saajista. Jäsenstipendien hakuaika on vuosittain helmi–maaliskuussa, ja stipendejä voi hakea ensisijaisesti seuraavan kesän koulutuksiin.
