SUKOL vaikuttaa peruskouluvisioon ja suullisiin yo-tehtäviin
SUKOLin tavoitteena on olla mukana siellä, missä kieltenopetukseen liittyvistä asioista päätetään.Opetusministeriön Peruskoulun tulevaisuustyö -hankkeessa luodaan visio peruskoulun pitkän aikavälin kehittämiselle. SUKOLin puheenjohtaja Outi Vilkuna on mukana työryhmässä, joka on laatinut mahdollisia kielikasvatuksen visioita hanketta varten. Tulevaisuustyön fokuksessa ovat työn ja talouden nopeat murrokset, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden kysymykset ja tekoälyyn perustuva teknologinen kehitys. Taustalla on huoli heikentyneistä oppimistuloksista ja osaamiserojen kasvusta. Hankkeen tavoitteena on tuottaa kirjallinen tulevaisuusvisio vuoden 2025 loppuun mennessä.
Vieraiden kielten ja toisen kotimaisen kielen kokeiden suullisen kielitaidon osion valmistelu on käynnistetty Ylioppilastutkintolautakunnassa. Tavoitteena on saada suullinen vastaustyyppi Abittiin harjoittelua ja kokeiluja varten, mutta päätöstä aikataulusta ja suullisista tehtävistä ei vielä ole. SUKOL ja kieliyhdistykset seuraavat kehitystyötä ja lähettävät ajatuksiaan Ylioppilastutkintolautakunnan tietoon. Kieltenopettajayhdistysten ensimmäinen yhteinen palaveri tästä aiheesta on pidetty maaliskuussa, ja kooste keskustelusta on toimitettu Ylioppilastutkintolautakunnalle.