Raha ratkaisee – pedagoginen vapaus ja täydennyskoulutus vaarassa!

Opettajan oikeus valita oppimateriaali on tärkeä osa pedagogista vapautta. Samalla opettaja on vastuussa siitä, että valitut materiaalit tukevat oppimista ja vastaavat opetussuunnitelman tavoitteita. Etenkin toisen asteen koulutuksen maksuttomuus on tuonut merkittävän muutoksen opetuksen järjestäjän taloudelliseen tilanteeseen, mikä pahimmillaan rajoittaa opetusmateriaalin valintamahdollisuuksia. Kustantajat markkinoivat aktiivisesti ”oppikirjapaketteja” rehtoreille ja opetuksen järjestäjille, ja tämä voi koulussa näkyä siten, että opettajia painostetaan valitsemaan tietty materiaali kustannussyistä. Sähköisyys on edullisempaa kuin painettu kirja, joka kuitenkin voisi olla joillekin opiskelijoille oppimisen kannalta se ainoa oikea vaihtoehto.

Erittäin tavallinen säästötoimi peruskouluissa on kirjojen kierrättäminen ja työkirjojen tehtävien tekeminen vihkoon. Kielissä tämä on usein hyvin haasteellista vaikkapa yhdistely- tai aukkotehtävissä. Vihko on täynnä yksittäisiä sanoja tai merkityksettömiä luetteloita. Esimerkiksi täydennystehtävässä puuttuvan sanan kirjoittaminen kirjassa olevaan lauseeseen auttaa hahmottamaan sanan merkityksen, muodon ja käytön paremmin. Opettaja saattaa joutua miettimään opetusmenetelmiään uusiksi saadakseen tarvittavan hyödyn oppimateriaalista. Kirja kerätään oppilailta pois, eikä heillä ole enää mahdollisuutta palata siihen vaikkapa kertausmielessä kesäloman joutilaina hetkinä. Mikäli käytössä on sähköinen kirja, päättyy senkin lisenssi yleensä lukuvuoden päättyessä, joten siihenkään ei voi palata.

Opettaja on loistava esimerkki elinikäisestä oppijasta, jonka osaamista on jatkuvasti päivitettävä. Työmme olosuhteet ja opiskelijoiden tai oppilaiden tarpeet muuttuvat tiheään tahtiin. Uudet opetusmenetelmät ja -teknologiat tarjoavat uusia, mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Täydennyskoulutus on olennainen osa opettajan ammatillista kasvua ja auttaa pitämään opetuksen ajan tasalla.

Ikävä kyllä opettajat ovat täydennyskoulutuksen suhteen hyvin eriarvoisessa asemassa. Kollega toiselta paikkakunnalta joutuu maksamaan kaiken koulutuksensa itse, kun taas jossakin toisaalla on vuosittainen koulutusraha jokaista koulun opettajaa varten. Voisiko ratkaisu koulutusten kulujen alentamiseksi löytyä kuntien tai oppilaitosten yhteistyöstä tai valtion tuesta, jota kuntien tai opetuksen järjestäjien on mahdollista hakea?

Jotkut kieltenopettajat ovat oman aineensa ainoita opettajia omassa koulussaan. On harmillista, jos täydennyskoulutukseen ei pääse, sillä yksi sen suurimmista ansioista on mahdollisuus verkostoitua muiden opettajien kanssa ja jakaa kokemuksia. Opettajan täydennyskoulutus on tärkeä investointi opetuksen kehittämiseksi. Se auttaa opettajaa pysymään ajan tasalla ja tarjoamaan oppilaille parasta mahdollista opetusta.