Kielitaito työelämätaitona

Kieliasiantuntijoita EU:ssa ja muualla

Kääntäjä Minna Holmberg EU-komission Suomen-edustustosta kertoi kielistä EU:ssa. EU:lla on 24 virallista kieltä, joista kaikkia on käytettävä tietyissä tilanteissa. EU:n perusoikeuskirjan mukaan asioidessaan EU-toimielinten kanssa kansalainen voi käyttää mitä tahansa 24 virallisesta kielestä. Toimielinten on myös vastattava samalla kielellä. Säädökset ja niiden tiivistelmät ovat saatavilla kaikilla EU:n virallisilla kielillä. Eurooppa-neuvoston ja Euroopan unionin neuvoston kokoukset tulkataan kaikille virallisille kielille, ja Euroopan parlamentin jäsenillä on parlamentin istunnoissa puhuessaan oikeus käyttää mitä tahansa virallista kieltä. Melkein 7 prosenttia kaikista EU:n työntekijöistä onkin tulkkeja ja kääntäjiä. Siitä huolimatta käännöstoimen osuus budjetin kuluista jää alle yhden prosentin.

Holmberg kertoi, että kyselytulosten mukaan EU-kansalaisten mielestä tärkein EU:n aikaansaannos on rauha, mutta heti seuraavaksi tärkeimpänä pidetään Erasmus-vaihto-ohjelmia. EU:n monikielisyyden korostaminen näkyy satsauksissa kielikoulutukseen. Kielitaito on monikulttuurisessa ympäristössä ja työelämässä toimimisen avaintaito, jonka hankkimiseen jokaisella EU-kansalaisella tulee olla mahdollisuus. EU:n suositusten mukaan kielten opiskelu tulisi aloittaa varhain. Muun muassa lisääntyneen maahanmuuton vuoksi monille koululaisille koulukieli on jo vieras kieli. Koulukielen lisäksi kaikille pitäisi taata tilaisuus oppia vähintään yhtä toista EU-kieltä B2–C1-tasoisesti ja kolmatta kieltä B1-tasoisesti. Tilastojen mukaan monissa Euroopan maissa kieltenopetusta onkin varhaistettu, mutta opiskeltujen kielten määrä ei ole lisääntynyt 20 vuodessa vaan edelleen monet opiskelevat vain yhtä vierasta kieltä. Yleisin vieras kieli on englanti, jota opiskelee 98 %, mutta melko paljon opiskellaan myös ranskaa, saksaa ja espanjaa. Tyypillisimmin pakollisia kieliä ovat englanti, ranska tai saksa.

Asiantuntija Taina Ukkola Kieliasiantuntijat ry:stä valaisi kielen asiantuntijoiden ja ammattilaisten asemaa työelämässä. Kieliasiantuntijat ry on ammattijärjestö, jolla on samoja tavoitteita kuin SUKOLillakin – muun muassa kielikoulutukseen panostamista kaikilla asteilla pidetään yhtenä yhteiskunnan menestystekijöistä. Käytännön työelämässä kieliasiantuntija voi toimia monessa muussakin tehtävässä kuin perinteisissä tulkin, kääntäjän tai opettajan ammateissa. Uusia ammattinimikkeitä on liuta; mainita voi esimerkiksi erilaiset suunnittelijat, koordinaattorit ja projektinjohtajat.

Kieliasiantuntijoiden alaa on kielten ja kulttuurien syväosaaminen. Heidän ammattikuntansa on tärkeä yhteiskunnallisesti muutenkin kuin viennin edistämisessä. Kielellinen saavutettavuus lisää tasa-arvoa ja yhteiskunnallista vakautta. Kansainvälisissä yhteisöissä kuten EU:ssa, Natossa tai YK:ssa tarvitaan kielitaitoisia toimijoita edistämään Suomelle keskeisiä asioita. Kieliasiantuntijoiden asiantuntemusta tekstien tulkitsemisessa ja laajempien yhteyksien ja kontekstien ymmärtämisessä kysytään poikkeustilanteissa kuten sodan tai hybridivaikuttamisen aikana.

Alan tulevaisuudennäkymät ovat kuitenkin huolestuttavat. Ajankohtaisia kysymyksiä ovat: Valitaanko tarpeeksi kieliä perus- ja toisella asteella? Riittääkö korkeakouluihin kieltenopiskelijoita? Miten kieliasiantuntijoiden puute vaikuttaa yritysten liiketoimintaan ja maakuvaan? Pelkkä englannin osaaminen ei riitä, ja esimerkiksi ruotsin ja saksan osaajista alkaa olla kriittinen pula, Taina Ukkola sanoi.

Kielet jatko-opinnoissa ja työelämässä

Helsingin yliopiston professori Sanna-Kaisa Tanskanen puhui opiskelijoiden näkökulmasta: Todistusvalinta ja tiukat valmistumisaikaa koskevat rajoitukset tai suositukset eivät kannusta kieltenopiskeluun. Opiskelijan oma kiinnostus ja työelämän toiveet eivät välttämättä kohtaa – esimerkiksi japania opiskellaan enemmän kuin kiinaa, jolle olisi enemmän tarvetta työelämässä. Ei myöskään vaikuta siltä, että työelämä tarjoaisi rahallisia tai muita kannustimia laajan kielitaidon hankkimiseen. Tutkintovaatimuksista on poistettu toinen vieras kieli, joten jäljelle on jäänyt vain äidinkieli, toinen kotimainen ja yksi vieras kieli, joka on yleensä englanti. Kielikeskuksen kurssit täyttyvät ”valealkajista” eli opiskelijoista, joilla itse asiassa on jo kielen opintoja kouluajoilta, mutta ne ovat jääneet tavalla tai toisella kesken, ja joiden kielitaito on hyvin heikko. Enenevässä määrin on jopa kieltenopettajaksi opiskelevia, joilla ei ole toista vierasta kieltä koulupohjalta ja joiden toisen kotimaisen taito ei ole tarpeeksi korkealla tasolla kieltenopettajaopintoihin. Heidän opetettavien aineiden yhdistelmänsä ovat englanti ja matematiikka tai jokin reaaliaine. Jää nähtäväksi, miten nämä tulevat opettajat työllistyvät.

Tanskanen käytti termiä ”yksivieraskielisyys”, joka pätee moneen opiskelijaan. Kommenttina Minna Holmbergin puheenvuoroon hän totesi, että EU:n tavoite ei näytä toteutuvan. Tilanteen korjaamiseksi hän esitti tavoitteeksi toimivaa monikielisyyttä ja valmiutta oppia lisää. Kannattaa muistaa, että työelämä opettaa kielitaitoa kuten muitakin taitoja – kieliammattilainen ei ole koskaan valmis. Tärkeää olisi oman kielitaidon tunnistaminen ja sanoittaminen ja myös sen tunnustaminen, mitä ei vielä osaa. Tanskanen korosti, että hyvätasoinen taito äidinkielessä ja ainakin yhdessä vieraassa kielessä auttaa selviämään haasteista tekoälyn ja muiden uusien työkalujen kanssa.

Työelämän näkökulmaa paneeliin toivat Anni Siltanen ja Mikko Vieltojärvi. Johtava asiantuntija Anni Siltanen toimii Kemianteollisuudessa, jossa hänen vastuualuettaan on osaaminen, vetovoima ja koulutuspolitiikka. Hänellä on itselläänkin lingvistitaustaa. Kemianteollisuus nojaa vientiin, ja vahvan kielitaidon, erityisesti englannin vaatimus koskee kaikkia työntekijöitä. Siltanen painotti kulttuuri- ja vuorovaikutustaitojen merkitystä työelämässä. Asiantuntija Mikko Vieltojärvi Elinkeinoelämän keskusliitosta vahvisti saman: Kieli- ja kulttuuritaitojen tarve lisääntyy kaikenkokoisissa yrityksissä niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla ja lähes kaikissa henkilöstöryhmissä. Aina kun korostetaan englannin kielen merkitystä, täytyy muistaa, että tarvetta on myös saksan, ranskan, venäjän, espanjan, kiinan ja harvemmin opiskeltujenkin kielten osaajille, Vieltojärvi painotti.

Vieltojärven mukaan EK:ssa jaetaan huoli kieltenopiskelun suosion laskusta, sillä kaikkien mittareiden ja tilastojen mukaan Suomi kansainvälistyy edelleen. Esimerkiksi työperäiset oleskeluluvat ovat hänen mukaansa kolminkertaistuneet muutamassa vuodessa, joten kotimaassakin on tarvetta työelämän kielitaidolle. Lisäksi vientiyritysten määrä on ennätystasolla, mikä tarkoittaa sitä, että niissä tarvitaan vahvaa kielitaitoa ja muutakin kuin englantia. Yritysten kannalta on huolestuttavaa, että kieliä ei opiskella, vaikka maahanmuuton myötä kielivaranto sinänsä laajenisikin. Vieltojärvi mainitsi uhkana erityisesti saksan kielen suosion vähenemisen.

Mitä korkeammalle työelämässä tähtää, sitä tärkeämpää on osata vieraita kieliä. Yritysten johdossa ja ylempien toimihenkilöiden vaativissa asiantuntijatehtävissä edellytetään vieraiden kielten osaamista. Vieltojärven mielestä työelämän tarve on kuitenkin huono motivaattori nuorille kielenoppijoille. Hän arveli, että vaikkapa ranskaa ei opiskella diplomaattiuran mahdollisuuksien vuoksi vaan syynä voi olla halu seurata jalkapalloilija Kilian Mbappen some-tilejä tämän omalla kielellä. Tärkeintä on, että motivaatio löytyy jostain. Sanna-Kaisa Tanskanen heitti EK:lle haasteen: Opettajan sana kielitaidon tärkeydestä ei aina paina, mutta voisiko EK tarjota stipendejä eri kielten parhaille opiskelijoille?

Terveisiä ammatilliselta toiselta asteelta

Kuinka realistiselta EU:n ja työelämän kielitaitovaatimukset kuulostavat ammatillisen toisen asteen kieltenopettajien korviin? ”Ruohonjuuritason” terveiset paneeliin toivat Päivi Aiesi Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudasta ja Anne Siltanen Koulutuskeskus Salpauksesta. Ammatillisella toisella asteella kieltenopetus sisältää nimenomaan viestintä- ja vuorovaikutusosaamista työelämän tyypillisissä tilanteissa vieraalla kielellä tai toisella kotimaisella. Opetus rakentuu peruskoulussa hankitulle pohjalle.

Aiesi esitteli oman oppilaitoksensa tilannetta. Aikuisopiskelijoita on entistä enemmän, joten ryhmän ikähaitari voi olla 16-vuotiaasta 60-vuotiaaseen. Opiskeluympäristö on hyvin monikulttuurinen: 18 % opiskelijoista on vieraskielisiä ja eri äidinkieliä on 77. Keudassa on vilkasta kansainvälisyystoimintaa. Saksan ja espanjan etäkursseja on tarjottu avoimesti kaikille opiskelijoille, ne ovat olleet suosittuja, ja ranskan vastaavia kursseja on suunniteltu.

Tahtotila kielten osaamiseen ja monikielisyyteen on vahva, mutta haasteita on paljon. Opetustuntimäärät ovat hyvin pienet, ja samaan aikaan peruskoulusta tulee opiskelijoita, joilla on entistä heikompi kielitaito ja entistä enemmän erityisen tuen tarvetta. Tämä johtaa siihen, että ammatilliselta toiselta asteelta on yhä vaikeampi saavuttaa jatko-opintopaikkaa. Aiesi mainitsi toiseksi haasteeksi sen, että monin paikoin kieliä tarjotaan vain niin sanotuissa yhteisissä tutkinnonosissa ja varsinaista ammattikieltä on tarjolla vain harvoilla aloilla. Ammattikielen opiskelu olisi opiskelijoille motivoivaa ja kannustavaa. Yhteisten tutkinnonosien ja ammattiaineiden yhteistyön ja integroinnin toteutuksessa on vielä paljon kehitettävää.

Anne Siltanen toi esiin valtiovarainministeriön budjettipäällikön Mika Niemelän esityksen ammatillisen koulutuksen lyhentämisestä, joka on yleisesti tuomittu katastrofaaliseksi ideaksi. Sivistys, jatko-opintokelpoisuus ja myös ammatillinen osaaminen heikentyvät, jos koulutusta edelleen lyhennetään. Elinikäisen oppimisen avaintaitoihin liittyy kaikkiin kieli. Siltanen mainitsi, että taitotasoasteikon tasolta toiselle nouseminen vaatii 180–250 tuntia opiskelua. Ammatillisen toisen asteen kielten tuntimäärät eivät pääse välttämättä edes kymmenesosaan tästä. Erityisesti kielitaidon monipuolistamisen kannalta lähiopetuksen puute on ongelma, sillä verkkokurssilla on vaikea päästä alkuun uuden kielen oppimisessa. Siltanen peräsikin enemmän kieliä perusopetukseen, sillä jatkoa on helpompi rakentaa vakaalle pohjalle. Kielitaidon hankkiminen vaatii sitoutumista ja työtä, ja se ansaitsisi palkitsemisen todistusvalinnassa.

Minna Holmberg siteerasi Key data on teaching languages in Europe -julkaisua ja totesi, että ammatillisen ja yleissivistävän koulutuksen välinen juopa on koko Euroopan tasoinen ongelma (https://eurydice.eacea.ec.europa.eu/publications/key-data-teaching-languages-school-europe-2023-edition). Toisen asteen ammatilisessa koulutuksessa vain 35,1 % opiskelee vähintään kahta itselleen vierasta kieltä, kun vastaava luku yleissivistävällä puolella on 60,0 %.

Paneelin yleisöstä kysyttiin, näkyykö oppivelvollisuuden piteneminen ammatillisen toisen asteen kieliopinnoissa jotenkin. Siltanen ja Aiesi vastasivat, että nuoria opiskelijoita tuetaan enemmän ja heiltä vaaditaan opintojen loppuunsaattamista. Siltasen mielestä tämä hieman paikkaa korona-ajan negatiivisia vaikutuksia. Aiesi totesi, että ote on välillä peruskoulumainen. Aikuisopiskelijoilla ei ole vastaavia läsnäolovaatimuksia, vaan osaamisen tunnustamista hyödynnetään runsaasti.

Muutetaanko asenteita vai lakia?

Puheenjohtaja Minna Närvä nosti yleisön kysymyksistä panelistien vastattavaksi seuraavan: Millaista signaalia päättäjiltä tai työelämästä tulee laajemman kielitaidon arvostamisesta, ja miten asennemuutokseen voi vaikuttaa? Vieltojärven mukaan yhtä yksinkertaista ratkaisua ei ole vaan tarvitaan useita toimia. Hänen mielestään viimeisen parin–kolmen vuoden aikana kielitaitokeskustelu on keskittynyt kotimaisiin kieliin. Närvä toivoi kouluihin konkreettisia viestejä ja kenties vierailijoita kertomaan siitä, millaista kielitaitoa myöhemmin tarvitaan.

Ukkolan mukaan ratkaiseva merkitys on sillä, miten kieltenopiskelusta puhutaan: korostetaanko esimerkiksi työläyttä ja tuodaanko lainkaan esiin yksityiselämän hyötyjä. Vielä keskeisempää on, millaisia valinnanmahdollisuuksia tarjotaan. Hiljaisia signaaleja yhteiskunnan asenteista voi lukea siitä, halutaanko kieltenopiskeluun panostaa kuntatasolla vai ei. Vaikkapa ryhmäkokopäätöksillä on kauaskantoisia vaikutuksia. Närvä kertoi, että myös paneeliyleisön kirjallisissa kysymyksissä mainittiin monesti A-kielet ja ryhmäkoot. Tanskanen totesi, että A1-kielen valintaankin vaikuttaa keskusteluilmapiiri: kieliä ei pitäisi asettaa vastakkain, sillä kaikki tiedämme, että yhden vieraan kielen opiskelu tukee toisenkin oppimista.

Englanninkielisistä maisteriohjelmista Tanskanen sanoi, että suuri ongelma on kielen muuttuminen kokonaan englanniksi kandivaiheen jälkeen. Opiskelijat eivät ole hakeutuneet englanninkieliseen koulutukseen, eikä heidän kielitaitoaan ole testattu sisäänpääsyvaiheessa. Alusta asti pitäisi olla tieto siitä, että myöhemmässä opiskelussa vahva kielitaito on keskeinen. Ukkola muistutti englannin korostamisen kääntöpuolesta: kaikkien maailmankuva kapenee, kun esimerkiksi media yksipuolistuu käyttämään pelkästään englanninkielisiä lähteitä.

Holmberg toi esiin Luxemburgin onnistuneena esimerkkinä: puolet väestöstä on maahanmuuttajia, ja peruskoulun aikana opitaan paikallinen kieli luksemburgi, saksa, ranska ja englanti. Miksi vain kielten kohdalla puhutaan motivaatiosta, hän kysyi. Eikö kieliä voisi opiskella samoin kuin muitakin kouluaineita? Yleisön kysymykseen ”Tulisiko A2-kieli saattaa lakisääteisesti tarjottavasti ja mikä kieli tai kielet?” Holmberg vastasi kannattavansa pakollisuutta niin perusopetuksessa kuin lukiossa ja sai kannatusta. Yleisöstä todettiin kuitenkin, että laaja A1-kielitarjonta ja kaikille pakollinen A2-englanti olisi vielä parempi vaihtoehto, sillä useimmat ehtivät oppia englannin hyvin A2-kielenäkin. Ukkola korosti, että kyseessä on arvovalinta. Hän ei halunnut ottaa kantaa siihen, mitä kieltä olisi opiskeltava – kunhan vain kaikilla on mahdollisuus opiskella useampia.

SUKOL on järjestänyt kielitaitopaneeleja jo parin vuoden ajan. Tämänkertainen ammattikieliin keskittynyt paneeli oli järjestyksessä kolmas, ja se keräsi mukavan joukon osallistujia kauniina kevätiltana. Ilmoittautuneita oli melkein 70, ja samaan aikaan ruutujen äärellä oli yli 50 kielistä kiinnostunutta kuulijaa. Paneelikeskustelu oli kaksikielinen, ja puheenvuoroja kuultiin sekä suomeksi että ruotsiksi. Närvä päätti paneelin toivomalla, että kielivarannon köyhtymisen suunta saadaan käännetyksi, ja toivottamalla kielirikasta kevättä kaikille.

Linkki paneelikeskustelun tallenteeseen: https://vimeo.com/825822158/1c3e955935