Tuusulan kunnanvaltuustolle

SUKOLin kannanotto Tuusulan kunnan kieltenopetuksen järjestelyihin

Tietoomme on saatettu Tuusulan kunnan A2-kielten tarjontaa ja ryhmien toteutumista koskevaa problematiikkaa. On huomioitava, että kieli ja kulttuuritietoisesta varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksen laajemmasta A-kielten opetuksesta luodaan jatkumo kielitietoiseen lukio- ja ammatilliseen koulutukseen, ja näin annetaan tuusulalaisille lapsille ja nuorille hyvät mahdollisuudet sijoittua myöhempään työelämään. Monipuolinen kieltenopetus ja sen varmistaminen, ettei koulupolku eriarvoistu asuinpaikkakunnan mukaan, on kunnan tärkeä vetovoimatekijä, jonka tulisi näkyä myös kieltenopetuksen saavutettavuudessa ja järjestämisessä.

Monimuotoisempien kielipolkujen toteuttamiseksi tulee pyrkiä löytämään joustavia ratkaisuja A2-kielten opiskelun mahdollistamiseksi esimerkiksi arvioimalla uudelleen ryhmän perustamisen oppilasmäärää. Kielitarjontaa ei voi olla ainoastaan mainospuheiden tasolla, sitä on oltava myös käytännössä. Ansiokasta on ollut päätös hyväksyä Mäntsälän kunnan kanssa aloitettava yhteistyö A2-kielten opetuksessa pohjoisella kielialueella ja se, että myös yläkoulussa kieltenopetus voidaan järjestää koulujen yhteisinä ryhminä ja A2-kielen opiskelupaikka voi poiketa oppilaan varsinaisesta koulupaikasta. Monimuotoisemmat kielipolut tulisi pyrkiä mahdollistamaan kunnan muillakin kielialueilla.

Yhteiskunnan eri toimijoilla on kasvava huoli suomalaisen kieltenopiskelun ja osaamisen tilasta. Kieltenopiskelun voimakkaalla kaventumisella ja opetussuunnitelmapohjaisen kielivarannon heikentymisellä on vaikutuksia tasa arvoiseen työelämään sijoittumiseen, kielitaitoisen ja osaavan työvoiman saatavuuteen, yritysten kilpailukykyyn ja laajemmin yhteiskunnan kulttuuritietouteen, suvaitsevuuteen ja maailmankansalaisuuteen. Ratkaisun avaimet kielitaidon monipuolisuuden lisäämiseen ovat nimenomaan aloitusvaiheen monipuolissa valinnoissa. Olemme myös osa eurooppalaista yhteisöä, jossa tarvitaan kielitaitoisia virkamiehiä. Varmistamalla, että kieliä on mahdollista valita monipuolisesti, varmistamme samalla Suomen menestyksen myös kansainvälisesti. Tässä olennaista on siis sen varmistaminen, ettei koulupolun alku eriarvoistu asuinpaikan mukaan.

Outi Vilkuna
Puheenjohtaja
Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry

Lue seuraavaksi

Siirry uutishuoneeseen