Suomen englanninopettajat: a study trip to London

Kesäloman alkaessa Suomen englanninopettajat pääsivät pitkästä aikaa matkustamaan. Lontooseen meitä lähti 21 innokasta opettajaa.

Ensimmäisen matkapäivän pääkohde oli Lontoon City-yliopisto. Oli mielenkiintoista kierrellä yliopiston tiloissa ja kuulla muun muassa journalistiikan ja musiikin opinnoista. Kielten laitoksella tohtori Minna Vuohelainen ja hänen kollegansa kertoivat meille englannin ja muiden kielten opettamisesta. Varsinkin kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen opettaminen kiinnosti ja puhutti. Keskustelimme luovan kirjoittamisen tärkeydestä ja päädyimme siihen, että oppilaita ja opiskelijoita tulisi kannustaa kirjoittamaan tekstejä vaikka omasta elämästään. Kirjoittaminen ja omien tekstien julkaisu kiinnostaa yhä enemmän sosiaalisen median tuoman julkisuuden takia. Kohdemaan kirjallisuuden esittely ja lyhyiden tekstien kirjoittaminen olisikin tärkeä lisä englannin tunneilla.

Toisen matkapäivän aamuna suuntasimme metrolla Harrow Collegeen, jossa meidät otettiin todella ystävällisesti vastaan. Kansainvälisyysvastaava oli ottanut selvää Suomen koulujärjestelmästä ja Sibeliuksesta! Koulusta sai monikulttuurisen ja inklusiivisen kuvan. Pääsimme seuraamaan, kun opiskelijat valmistautuivat loppukokeisiin. Opiskelijat olivat erityisen kiinnostuneita Suomen lomista ja koejärjestelyistä.

Kouluvierailun jälkeen tutustuimme trendikkääseen Camden Towniin, ja illalla oli musikaalien vuoro. Minä olin valinnut Six-musikaalin, joka kertoo Henri VIII:n vaimojen tarinan popmusiikin keinoin. Vaimot kilpailevat paremmuudestaan, mutta lopulta päädytään siihen, että kuningas on kuuluisa vain heidän takiaan. Suosittelen!

Viimeisenä matkapäivänä kiertelimme kaupunkia. Oma reittini alkoi the Mallilta, jossa harjoiteltiin Trooping the Colour -paraatia eli kuninkaan syntymäpäiväseremonioita. Perinteiset nähtävyydet Big Ben, parlamenttitalo, Westminster Abbey, London Eye, the Globe, Millennium Bridge, Oxford Street, Piccadilly Circus ja Covent Garden tulivat kävelyn aikana bongattua. Ja n. 25000 askelta käveltyä! Illalla oli toisen musikaalin, Frozenin vuoro. Annan, Elsan ja Olafin maailma oli valloittava, musiikki ja tekniikka henkeäsalpaavan upeaa.

Kolmen päivän Lontoon matkaan mahtui paljon hienoja kokemuksia ja kohteita. Kouluvierailut ovat innoittavia, ja niistä saa paljon ideoita omaan työhön. Aion varmasti tuoda lisää kirjallisuutta omille tunneilleni ja kannustaa oppilaita kirjoittamaan lyhyitä tekstejä, ihan kynää ja paperia käyttäen. Muiden kieltenopettajien seurassa on mukavaa ja helppoa, aina löytyy joku seuraksi kirjakauppaan, kahville tai kävelylle. Englanninopettajien matkat ovat erinomaisesti järjestettyjä, kiitos matkanjohtajille! Ja Lontoohan on aina hyvä matkakohde: Samuel Johnsonin sanoin ”jos on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään”.

Kirjoittaja: Heidi Viljamaa toimii englannin- ja ranskanopettajana Turun normaalikoulussa ja kansainvälisessä koulussa.

Lue seuraavaksi

Siirry uutishuoneeseen