Matka omien arvojen pohdintaan ja uuteen kulttuuriin
Suomen englanninopettajat teki koulutusmatkan Etelä-Afrikkaan kesäkuun alussa. Koulutusmatka kesti liki kaksi viikkoa, ja se oli sukellus kulttuurin ja historian syvään päähän ja Suomen kesästä Etelä-Afrikan talveen.Kiersimme pitkin eteläistä rannikkoa. Kapkaupungissa viivyimme nelisen päivää, ja ne todella olivat merkityksellisiä ja silmiä avaavia. Suomalaisen oli vaikeaa tottua siihen, että osa ihmisistä asui kadulla peltilevyistä tai pahvilaatikoista kyhätyissä hökkeleissä ja osa sähköistettyjen piikkilanka-aitojen ja aseellisten vartijoiden suojaamina ylellisissä asumuksissa uima-altaineen. Sen näkeminen tuli uniin ja toi epämukavan olon. Syystä tuli ja onneksi toi: se kertoo siitä, että meidän kulttuurimme kasvattaa pitämään näin räikeää epätasa-arvoa muuna kuin standardina ja hyväksyttävänä. Huolestuneempi olisin, jos se olisi tuntunut ihan tavalliselta ja oikealta.
Free Nelson Mandela
Kun Etelä-Afrikka on ollut jakson teemana, olen joka vuosi kertonut oppilaille maan historiasta, vaikka alakoulussa työskentelenkin. Olen kertonut buurisodista, apartheidista ja Nelson Mandelasta ja näyttänyt netistä kuvia hänen sellistään, ja olemme keskustelleet eriarvoisuudesta ja siitä, että ihmiset ovat samanarvoisia ihonväristä riippumatta. Erityisen merkittävää tämä on ollut siksi, että työskentelen koulussa, jossa maahanmuuttajataustaisia on noin 60 %. Toivon, että näiden tarinoiden kuuleminen ja niistä tunnilla keskustelu on myös ollut kantasuomalaislapsille herättävää. Otamme niin monia asioita itsestäänselvyytenä, ellemme mistään muusta kuule.
Koulutusmatkan paikkojen ja kertomusten myötä oma opetukseni sai paljon lisää sisältöä ja sain uutta tietoa itsellenikin. Henkilökohtaisesti merkittävää oli muun muassa päästä käymään Robben Islandilla ja nähdä paikat, joissa Nelson Mandela vietti vuosikymmeniä ja joista olen oppilaille niin paljon kertonut ja kuvia näyttänyt. Free Nelson Mandela -laulukin on tullut oppilaille tutuksi. Oppaana meillä oli entinen vanki, joka oli ollut Mandelan kanssa yhtä aikaa saarella vankina. Hänen näkemisensä ja tarinoiden kuuntelu oli todella koskettava kokemus, josta riittää kerrottavaa vielä vuosiksi.
Museo, oppilaitos ja slummi vierailukohteina
Täysin uutena Kapkaupunkiin liittyvänä asiana minulle tuli tutustuminen District six -museoon. District Six alkoi muodostua, kun 1830-luvulla vapautetut orjat muuttivat alueelle. Myöhemmin se muotoutui monikulttuuriseksi ja monikansalliseksi alueeksi, jossa intialaiset ja valkoiset, mustat ja kiinalaiset asuivat naapureina rauhassa toistensa kulttuureita ja uskontoja kunnioittaen. Oppaamme, vanhempi nainen, joka oli viettänyt siellä lapsuutensa, kertoi, kuinka heidän muslimiperheensä vietti joulua uskonnostaan huolimatta ja kuinka lapset kävivät sunnuntaisin toisinaan kirkossa, kristityt perjantaisin moskeijassa tai lauantaisin synagogassa. Hänen kuvauksensa lapsuudestaan maalasi kuvan naapurustosta, jossa ystävyys, yhteistyö ja toisten auttaminen oli luonnollista ja itsestäänselvää. 1960-luvun lopulla apartheidin ollessa vallalla alue julistettiin vain valkoisten käytössä olevaksi ja noin 30000 ihmistä pakkosiirrettiin muualle kauas kaupungin keskustasta. Yhteisö hajotettiin eri puolille kaupunkia pitkien kävelymatkojen päähän – autoon tai bussiin kun harvoilla oli varaa. Vanhojen valokuvien elämää täynnä olleiden katujen tilalla näkyy nyt paikoitellen vain tyhjää joutomaata ja hylättyjä betonisia rakennuksia. Museovierailu toi uutta ja surullista informaatiota kahtia jakautuneen maan historiasta, mutta oppaamme valoisa ja lämmin kuvaus hänen lapsuutensa yhteisöllisyydestä oli suorastaan lumoavaa. Museon keittokirjasta saa makupaloja: https://www.districtsix.co.za/project/huis-kombuis/.
Paikalliseen maahanmuuttajia opettavan kieltenopettajan kanssa keskustelimme muun muassa eteläafrikkalaisesta koulujärjestelmästä, paikalliskouluista ja resurssipulasta, joka sanana sai aivan uuden ulottuvuuden mielessäni. Vierailimme myös yliopistolla, ja saimme lisää tietoa koulutusjärjestelmistä ja mukaan viemisiksi harjoitteita omaan opetukseemme.
Herättelevä ja sanavarastoa laajentava oli vierailu Knysnan kaupungin paikalliseen Townshipiin eli mustien asuttamaan erillisalueeseen, jota laitamiltaan voi jo slummiksikin kutsua. Meitä kierrätettiin paikallisessa kaupassa ja kampaamossa, joka oli metallisessa kontissa vailla sähkövaloa. Lähtemättömimmän vaikutuksen teki paikallinen ”Äiti Teresa”, joka oli adoptoinut toistakymmentä alkoholistien lasta ja piti heille myös koulua, jossa jokainen opiskeli omassa puisessa ”lokerossaan” eri aineita, eri luokilla. Osa lapsista oli jo kasvanut aikuisiksi ja opiskeli yliopistossa.
Pääsimme käymään myös strutsifarmilla, ja tutustuimme kauniiseen Tsitsikamman luonnonsuojelualueeseen, jossa kuljimme pitkää riippusiltaa huimia maisemia katsellen: https://www.nature-reserve.co.za/tsitsikamma-coastal-national-park.html.
Muita paikkoja, joissa vierailimme:
- hylättyjen ja orpoutuneiden norsujen keskus Knysna Elephan Parkissa, https://knysnaelephantpark.co.za/
- viinitiloja, https://winetram.co.za/hop-on-hop-off/
- Knysnan kaupungin edustalla olevalla saarella yksityinen luonnonsuojelualue Featherbed Eco Reserve, https://www.knysnafeatherbed.com/
Kieltenopettajien koulutusmatka Etelä-Afrikkaan oli paljon muutakin kuin tutustumismatka eteläafrikkalaisiin traditioihin, ruokaan ja siellä puhuttuun englantiin. Aina sanotaan, että Suomeen syntyminen on lottovoitto ja että olemme rikas maa, mutta vasta Etelä-Afrikan kahden viikon matkalla todella suomukset putosivat silmiltä ja moni havahtui siihen, kuinka kuitenkin tasa-arvoisessa ja hyvässä maassa meillä on oikeus asua.
Kirjoittaja: Piritta Karunen on englanninopettaja.
