Lauluja, leikkejä ja toimintaa

Valtioneuvoston syyskuussa 2018 tekemä päätös perusopetus- ja tuntijakoasetuksen muuttamisesta johti kielenopetuksen varhentamiseen niin, että A1-kielen opetus alkoi kaikissa peruskouluissa 1. luokalla viimeistään kevätlukukaudella 2020. Joissakin kouluissa varhentaminen tai varhentamiskokeilut alkoivat tosin jo lukuvuonna 2018–2019.

Varhentamispäätös aiheutti täydennyksiä ja muutoksia myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin (POPS). Täydentävien linjausten mukaan A1-kielen opetuksessa vuosikursseilla 1–2 korostuvat monipuoliset työtavat, toiminnallisuus ja suullinen vuorovaikutus (POPS 2019, 25). Luokanopettajaopintoihin liittyvän pro gradu -tutkielmani mukaan opettajat eivät ole jääneet toimettomiksi, vaan he ovat tarmokkaasti tarttuneet toimeen – tai pitäisikö pikemminkin sanoa toiminnallisuuteen.

Laulut ja laululeikit suosituimpia

Keräsin tutkielmaani varten verkkokyselyllä opettajien näkemyksiä ja kokemuksia kielenopetuksen varhentamisesta kesällä 2021. Tuolloin kaikissa kouluissa oli kokemusta A1-kielen varhentamisesta ensimmäisen kokonaisen lukuvuoden ajalta. Osa verkkolomakkeen kysymyksistä koski sitä, mitä työtapoja opettajat suosivat, sekä sitä, mitä esimerkkejä opettajilla on antaa toiminnallisuudesta ja erilaisista työtavoista.Kyselyyni vastasi 79 suomenkielisten koulujen opettajaa ympäri maata. Vastaajista noin 60 prosenttia (47 opettajaa) profiloi itsensä luokanopettajiksi ja loput (32 vastaajaa) kielten aineenopettajiksi. Kun pyysin vastaajia listaamaan viisi eniten käyttämäänsä työtapaa A1-kielen opetuksessa ensimmäisellä luokalla, ylivoimaisesti eniten mainintoja saivat laulut ja laululeikit (78 vastaajaa). Seuraavaksi suosituimpia työtapoja olivat toiminnalliset harjoitukset kuten liikkumista edellyttävät harjoitukset (esim. oikean parin tai kuvan etsintä tai pantomiimit). Suosituimmuudessa kolmantena olivat puheen toistot ja neljäntenä kortti-  ja lautapelit. Useat opettajat olivat myös nähneet paljon vaivaa ja väsänneet itse erilaisia kuva-, kortti-  ja lautapelejä. Neljän suosituimman työtavan jälkeen suosituimmiksi työtavoiksi nousivat seuraavat kolme: ääntämisharjoitukset, digipelit ja videot sekä piirtäminen ja askartelu.

Draaman ja digin suosion läpimurtoon vielä matkaa

Jos suosituimmat työtavat eivät tarjonneet suuria yllätyksiä, niin draaman laimea suosio oli pienoinen yllätys. Draama kuitenkin mainitaan työtapana niin POPS 2014:ssä koko opetussuunnitelmaa koskevassa yhteisessä osassa (POPS 2014, 29–30) kuin A1-kielen oppimäärää koskevassa muutos-  ja täydennysosassa (POPS 2019, 28). Ehkä draamakoulutuksen lisäämiselle olisi tilausta, jotta opettajat kokisivat draaman enemmän omakseen ja rohkaistuisivat käyttämään sitä myös kieltenopetuksessa.Draaman vähäistä suosiotakin yllättävämpää oli mielestäni videoinnin ja valokuvaamisen lähes olematon suosio kyselyyni vastanneiden opettajien keskuudessa. Erilaiset äänitys-  ja videointitehtävät voisivat kuitenkin sopia hyvin aktiviteeteiksi oppilaille, jotka eivät vielä osaa lukea ja kirjoittaa – ainakaan opiskeltavaa kieltä.

Kun opettajat saivat kyselylomakkeen avokysymyksissä vapaasti kertoa käyttämistään työtavoista ja oppituntiensa kulusta, huomiota herätti, että kynä-  ja monistetehtävät saivat hieman enemmän mainintoja kuin digitehtävät. Näyttäisi siltä, että digiloikka on vielä kesken ja etenee pikemminkin hyppäyksittäin. On myös syytä olettaa, että koulujen digivalmiuksissa ja opettajien digitaidoissa on merkittäviä eroja.

Kekseliäisyys kukoistaa rutiineja unohtamatta

Lukiessani avovastauksista opettajien esimerkkejä heidän käyttämistään työtavoista ja toiminnallisista aktiviteeteistä sekä oppituntien kulusta minusta tuntui siltä, ettei opettajien kekseliäisyydellä ole mitään rajoja. Opettajilla oli kokemusta animaatioiden laatimisesta, (sormi)nukketeatterista, oppilaille kotona katsottaviksi jaetuista opettajan itse tekemistä videoista, koira-avusteisista menetelmistä, kohdekielisten laulujen kuuntelemisesta esimerkiksi kuvataidetunnin taustamusiikkina ja vieraskielisten lastenohjelmien käyttämisestä aiheiden pohjana.Aktiviteettien joukossa oli myös esterataa, joka pitää läpäistä ennen kuin pääsee omalle paikalleen istumaan (esim. lattiassa värit, jotka hypitään läpi ja sanotaan kohdekielellä), ja ”taikasanaa” tunnilta lähdettäessä – eli jokin tunnilla opittu uusi sana pitää sanoa opettajalle, jotta pääsee luokasta ulos. Jotkut opettajat myös kertoivat alkuopetuksen innoittaneen heitä käyttämään enemmän lauluja ja leikkejä sekä toiminnallisuutta myös ylemmillä luokka-asteilla.

Kekseliäiden toteutustapojen ohella monet korostivat myös rutiinien tärkeyttä. Useita mainintoja saivat opitun kertaaminen esimerkiksi pelin, leikin tai piirustus- tai kuvatehtävän avulla sekä alku- ja loppulaulut tai jotkin muut aloitus-  ja loppurutiinit. Kaikkien osallistamista, vähäisenkin kielitaidon käyttämiseen rohkaisemista, toistoja sekä puhutulle kielelle ja oikealle ääntämykselle altistumista pidettiin tärkeinä. Useampi vastaaja muistutti myös rauhallisten oppimistuokioiden tarpeellisuudesta.

Positiivinen katsaus on vain pieni osa kokonaiskuvaa

Tutkielmani antaa varsin positiivisen kuvan siitä, miten opettajat ovat ottaneet toiminnallisen kielenopetuksen ja monipuoliset työtavat haltuunsa. Pienen otoskoon ja kyselyyn osallistumisen vapaaehtoisuuden vuoksi tutkielmani pohjalta ei voida tehdä mitään koko maata tai opettajien enemmistöä koskevia johtopäätöksiä. Kyselyyni vastasivat pääosin kokeneet opettajat, jotka arvioivat osaamisensa riittävän hyväksi A1-kielen opetukseen ja jotka ovat olleet innoissaan kielenopetuksen varhentamisesta ja valmiita panostamaan siihen. Avovastauksista kävi kuitenkin ilmi, että useampi kyselyyn vastannut opettaja tiesi opettajia, joiden kielitaidossa oli toivomisen varaa ja joiden oppitunneilla A1-kielen opetus on jo alkuopetuksessa varsin kirjasidonnaista tai kirjallisiin tehtäviin painottuvaa toiminnallisuuden loistaessa poissaolollaan.Kun opettajien erilaisten taustojen ja opetusvalmiuksien lisäksi otetaan huomioon se, miten suuria eroja kielitarjonnassa on eri kuntien välillä, voidaan pohtia, miten tasa-arvoisuutta edistäväksi tarkoitettu varhentamisuudistus todellisuudessa onnistuu tasa-arvon edistämistehtävässään.

Kirjoittaja: Katri Granö on kieltenopettajataustainen tuore luokanopettaja.