Kannanotto kieliluokan ja A1-venäjän lakkauttamissuunnitelmiin

Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry:n kannanotto Turun opetuslautakunnan suomenkieliselle jaokselle ja kaupunginvaltuustolle Turun kaupungin aikomukseen lakkauttaa Puolalan koulun suomalais–venäläinen kieliluokka

Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry:n tietoon on saatettu, että Turussa tehdään parhaillaan erikoisluokkaselvitystä ja sen yhteydessä pohditaan Puolalan koulun suomalais–venäläisen kieliluokan lopettamista. Jos tämä toteutuu, Turusta häviää kokonaan mahdollisuus pitkän A1-venäjän opiskeluun peruskoulussa. Asiasta on uutisoinut sekä Turun Sanomat että YLE Turku.

Turun pormestariohjelmassa korostetaan kansainvälisyyttä ja monipuolista kielitarjontaa, jota nyt kuitenkin oltaisiin perusteettomasti kaventamassa. Turussa on tähän asti ollut laaja kielivalikoima: kaupungissa on mahdollista opiskella ensimmäisellä luokalla alkavana pitkänä A-kielenä englannin lisäksi espanjaa, ruotsia, saksaa, ranskaa tai venäjää. Suomalais–venäläisten luokkien lakkauttaminen vaikuttaisi siten, että A1-venäjää ei olisi enää lainkaan kaupungin kielitarjottimella. Kielitarjontaa ei voi olla ainoastaan mainospuheiden tasolla, sitä on oltava myös käytännössä. Vaikka tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että venäjäntaitoisten eri alojen ammattilaisten tarve olisi vähentynyt, niin todellisuudessa tarve on vain muuttanut muotoaan. Nykyisessä tilanteessa osaajia kaivataan esimerkiksi journalismin, kyberturvallisuuden, maanpuolustuksen, työllisyyspalveluiden ja terveydenhuollon aloilla.

Yhteiskunnan eri toimijoilla on kasvava huoli suomalaisen kieltenopiskelun ja kielitaidon tilasta. Kieltenopiskelun voimakkaalla kaventumisella ja opetussuunnitelmapohjaisen kielivarannon heikentymisellä on vaikutuksia tasa-arvoiseen työelämään sijoittumiseen, kielitaitoisen ja osaavan työvoiman saatavuuteen, yritysten kilpailukykyyn ja laajemmin yhteiskunnan kulttuuritietoisuuteen, suvaitsevuuteen ja maailmankansalaisuuteen. Ratkaisun avaimet ovat nimenomaan aloitusvaiheen monipuolissa kielivalinnoissa.

Yhdymme Turun seudun kieltenopettajien yhdistys ry:n Turun Sanomien Lukijoilta-palstalla 17.10.2023 esittämään toivomukseen, että Turun kaupungilla on viisautta panostaa tulevien sukupolvien kielitaitoon ja kulttuuriosaamiseen ja että A-venäjän opiskelumahdollisuudet kaupungissa turvataan.

Outi Vilkuna
Puheenjohtaja
Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry

Lue seuraavaksi

Siirry uutishuoneeseen