26.8.2025 kannanotto Espoon kaupungille
SUKOL ry on huolissaan Espoon kaavailuista kaventaa A1-kielen valintaa.Arvoisat Espoon kaupungin Kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsenet,
Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry on syvästi huolissaan esityksestä, jonka mukaan Espoon peruskoulujen vuosiluokkien 1–6 A1-kielivalintaa oltaisiin kaventamassa yksinomaan englannin kieleen. Vaikka ymmärrämme esiin nostetut huolet, ehdotettu ratkaisu on lyhytnäköinen ja uhkaa heikentää espoolaisten lasten tulevaisuuden taitoja ja koulutuksen laatua.
Tulevaisuuden työelämässä monikielisyys ja kulttuurinen osaaminen ovat arvokkaita taitoja. Suomen kansainvälistyessä on välttämätöntä, että nuoret saavat valmiudet toimia monikielisessä ympäristössä. Kieltenopetuksessa korostuu entistäkin enemmän kielen ja kulttuurin yhdistäminen osaksi oppimista. Kunnilla on portinvartijan rooli, sillä ne vastaavat koko väestön vieraiden kielten osaamisesta ja suomalaisesta kielivarannosta. Espoon kokoisen kaupungin tulisi olla esimerkkinä kielikoulutusmyönteisyydestä ja osoittaa, että kaupungissa ymmärretään monipuolisen kielitaidon merkitys yhtenä tulevaisuustaidoista.
Kuntien taloustilanne ohjaa toteuttamaan opetusta, johon saadaan suuret ryhmäkoot. Kuntien A1-kieleksi useimmiten valitsema englanti ei perustu tutkijoiden pedagogisiin suosituksiin – kyseessä on taloudellinen, ei pedagoginen eikä yhteiskunnan kielitaitotarvetta ennakoiva ratkaisu. Ratkaisu ei vastaa myöskään perusopetuksen opetussuunnitelman monikielisyys- ja kielitietoisuustavoitteisiin.
Muiden vieraiden kielten kuin englannin vähentynyt opetustarjonta peruskoulussa on haitallinen kehitys, koska peruskoulun tuottama osaaminen vaikuttaa koko koulutuspolkuun korkea-asteelle asti ja yhteiskuntaan sen keskeisille osa-alueille. Kielivarannon ja monipuolisen kielitaidon kaventuminen ei ole suotuisaa yksilön, työelämän eikä suomalaisen yhteiskunnan etujen näkökulmasta. Kehitys on vastakkainen Euroopan unionin kielipoliittiselle tavoitteelle, jossa suositellaan, että jokainen Euroopan unionin kansalainen osaa äidinkielensä lisäksi vähintään kahta vierasta kieltä.
Aie on myös vastoin kansallisia koulutustavoitteita ja tutkimustietoa, sillä maan hallitus ja Opetusministeriö ovat vuosien ajan tietoisesti pyrkineet monipuolistamaan Suomen kielivarantoa ja varhentamaan kieltenopiskelua.
Kansallinen suositus: Opetusministeriön selvitys (2017), jonka pohjalta A1-kielen opetus siirrettiin alkamaan 1. luokalla, toteaa yksiselitteisesti, että opiskelu tulisi aloittaa pääsääntöisesti muulla kuin englannin kielellä. Espoon suunnitelma on täysin tämän kansallisen tavoitteen vastainen.
Tutkittu hyöty: Kielenopetuksen varhentamisen taustalla on vahva tutkimusnäyttö. Lapsen aivot ovat herkimmillään uusien kielten ja äänteiden oppimiselle ennen 8–10 vuoden ikää. Varhainen aloitus leikinomaisin ja toiminnallisin menetelmin luo vankan pohjan suulliselle kielitaidolle.
Monikielisyys on Espoon vahvuus, ei rasite: Espoo on kasvava ja kansainvälinen kaupunki. Väestöennusteen mukaan asukasmäärä kasvaa merkittävästi tulevina vuosina. Tämä tarkoittaa entistä monimuotoisempia oppilasryhmiä ja kasvavaa tarvetta laaja-alaiselle kielitaidolle.
Maailmankansalaisen taidot: Kielenopetus on Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) mukaisesti ajattelutaitojen, kulttuurien ymmärryksen ja monikielisen identiteetin kehittämistä.
Englannin kielen jo osaavat: Yhä useampi lapsi osaa englantia sujuvasti jo kouluun tullessaan. On kohtuutonta pakottaa heidät opiskelemaan alkeista kieltä, jonka he jo hallitsevat, kun he voisivat samassa ajassa oppia uuden, arvokkaan taidon.
Ehdotettu ratkaisu ei korjaa todellista ongelmaa: Perustelu, jonka mukaan muun kuin englannin kielen A1-arvosana vaikeuttaa lukioon pääsyä, osoittaa todellisen ongelman: Espoossa on liian vähän lukiopaikkoja kysyntään nähden. Kuten Helsingin Sanomat (10.3.2025) raportoi, jopa 76 % ikäluokasta pyrkii lukioon mutta paikkoja riittää vain noin 66 prosentille. Tämä johtaa keskiarvorajojen nousuun ja epäterveeseen kilpailuun.
Oppilaiden keskiarvojen mekaaninen nostaminen kielivalintoja rajoittamalla ei ratkaise lukiopaikkojen pulaa – se on vain oireen hoitoa. Samalla uhrataan arvokas kielellinen monipuolisuus.
Yhteenveto ja esitys lautakunnalle
A1-kielivalinnan yksipuolistaminen englantiin olisi lyhytnäköinen teko, joka heikentäisi espoolaisten lasten koulutuksellista tasa-arvoa ja tulevaisuuden valmiuksia.
Esitämme, että Kasvun ja oppimisen lautakunta:
- säilyttää ja tukee monipuolista A1-kielitarjontaa Espoon kouluissa ja luottaa vanhempien kykyyn tehdä lapsilleen parhaita valintoja.
- tukee monipuolista A2-kielten tarjontaa kaikissa Espoon kouluissa ja varmistaa, että muun kuin A1-englannin valinneilla on taattu oikeus A2-englannin opetukseen (esimerkiksi väljemmät ryhmäkokovaatimukset A2-englannin ryhmän perustamiselle).
- vaikuttaa aktiivisesti siihen, että Espoo ratkaisee todellisen ongelman – riittämättömän määrän lukiopaikkoja – sen sijaan, että se heikentää perusopetuksen laatua.
Sivistys ja osaaminen eivät saa kaventua säästöpaineiden alla. Monipuolinen kielitaito on arvovalinta, joka heijastaa ymmärrystä tulevaisuuden työelämän ja yhteiskunnan tarpeista. Työelämä tarvitsee kielitaitoista työvoimaa, ja muun muassa EU ja Nato tarvitsevat kielitaitoisia virkamiehiä. Monipuolinen kielitaito on myös turvallisuuskysymys. Kriittinen infrastruktuuri edellyttää, että meillä on kielitaitoisia ammattilaisia kaikilla aloilla.
Espoon kaupungin Kasvun ja oppimisen lautakunnan tulee arvioida päätöksensä uudelleen ja varmistaa, että sen koulutuspoliittiset ratkaisut tukevat aidosti oppilaiden monipuolista kieliosaamista ja kansainvälisiä valmiuksia.
Monipuolinen kielitaito on pääomaa, jota Espoolla ei ole varaa menettää. Tehdään yhdessä päätöksiä, jotka rakentavat siltoja tulevaisuuteen eivätkä pura niitä.
Kunnioittavasti,
Outi Vilkuna, pj.
Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry