21.5.2024 Yliopistojen on kannettava vastuunsa kielikoulutuksen jatkumosta ja laajasta kielivarannosta

SUKOL on mukana Kieliverkoston kannanotossa.
Kannanotossa todetaan:

Tänä keväänä yliopistot ovat uutisoineet suunnitelmistaan tai päätöksistään lakkauttaa vieraiden kielten koulutusta. Nämä koskevat sekä kaikille opiskelijoille suunnattua opetusta kielikeskuksissa että ainelaitoksilla järjestettävää, esimerkiksi aineenopettajiksi suuntautuvien koulutusta. Tampereen yliopiston kielikeskuksessa on päätetty lopettaa japanin, italian, kiinan, korean ja portugalin opetus kokonaan, minkä lisäksi espanjan, saksan ja ranskan opetusta vähennetään. Kaiken kaikkiaan tämä tarkoittaa satoja, jopa tuhatta kurssipaikkaa. Jyväskylän yliopistossa sen sijaan suunnitellaan espanjan sivuaineopintojen lakkauttamista, mikä tarkoittaa sitä, että Jyväskylässä ei voisi enää pätevöityä espanjan kielen aineenopettajaksi tai asiantuntijaksi.

Päätökset ja suunnitelmat vähentää kieltenopetusta ovat lyhytnäköisiä yksilöiden koulutuspolkujen, korkeakoulujen vetovoimaisuuden ja laajemmin yhteiskunnan kielivarannon kannalta. Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston esitys on kestämätön, sillä espanja on yksi niistä harvoista vieraista kielistä, joissa perusopetuksessa oppilasmäärät ovat olleet selkeässä kasvussa sekä ala- että yläkouluissa. Espanja on erittäin suosittu kieli myös vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Huolena on, että nykyisille ja tuleville espanjan oppijoille ei löydy Suomessa päteviä kielenopettajia.

Myös Tampereen yliopiston leikkaukset kielistä ovat kestämättömiä. Korkeakoulut ovat velvollisia tarjoamaan tutkintoihin kuuluvia kieliopintoja, joten budjettien kiristyessä ollaan valitettavasti valmiita leikkaamaan vapaaehtoisesti opiskeltavista kielistä. Samaan aikaan tiedämme, että kielten opiskelu ja kielivalinnat ovat vähentyneet vuosikymmeniä myös perusopetuksessa ja toisella asteella. Monet saattavat herätä monipuolisen kielitaidon tarpeeseen ja työelämän vaatimuksiin vasta korkea-asteella.

Opettajat ja tutkijat ovat aidosti huolissaan kieltenopetuksen tilasta: miten käy Suomen kielivarannon, osaavatko Suomessa asuvat monipuolisesti eri kieliä nyt ja tulevaisuudessa? Kyseessä on noidankehä, jossa kielivalintojen kaventuminen kulkee käsi kädessä opettajankoulutuksen kanssa. Jos yliopistoissa ei kouluteta monipuolisesti aineenopettajia eri kieliin, uhkana on nykyisestä entisestään vahvistuva tilanne, jossa koulutuspolun eri vaiheissa opiskellaan vain englantia ja ruotsia. Tämä trendi heijastuu jo nyt yliopistojen kielten pääaineopintojen hakijamääriin. Suomessa on kuitenkin varmistettava kaikille mahdollisuus opiskella monipuolisesti kieliä eri koulutusasteilla ja läpi koulutuspolun yhteiskunnan monikielisyyden takaamiseksi. Globaalissa maailmassa on pienen kansan etu osata monipuolisesti eri kieliä, eikä kieltenopiskelu voi olla vain harvojen etuoikeus. Kielten opetuksesta leikkaaminen on arvovalinta. Yliopistoilla on suuri autonomia ja siten myös vastuu tekemistään päätöksistä.

Koko kannanotto on luettavissa:

https://www.kieliverkosto.fi/fi/toiminta/kieliverkostossa-tapahtuu/kieliverkoston-kannanotto-yliopistojen-on-kannettava-vastuunsa-kielikoulutuksen-jatkumosta-ja-laajasta-kielivarannosta

 

 

Lue seuraavaksi

Siirry uutishuoneeseen